Reijo Saksa

Ehdokasesittely

Ehdokasnumero 461

Olen 67- vuotias kokenut päättäjä. Olen toiminut yli 40 vuotta erilaisissa tehtävissä niin kunnissa, kuntainliitoissa ,seurakunnassa ja yhdistyksissä. Soteasiat ovat minulle tuttuja sekä oman sairasteluni että monen luottamustoimeni  kautta. Olen toiminut muun muassa päihdehuollon kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana, sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana, Fimlab Oy:n hallituksessa sekä Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiön hallituksen puheenjohtajana. Sen lisäksi toimin tälläkin hetkellä Diabetesyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja vapaaehtoisena eronneiden vertaistukitoiminta Miessakit ry:ssä. Sydäntäni lähellä on alaikäisten pakolaisten asiat ja olenkin toiminut yksintulleiden alaikäisten edustajana. 

Aluevaltuutettuna pidän huolta siitä, että erikoissairaanhoidon palvelut tuotetaan pääosin itse.  Perusterveydenhuollon palvelupisteet sijaitsevat alueellisesti järkevästi. 

Palvelussa hyödynnetään uusimpia hoitomuotoja sekä uusinta tekniikkaa. Kuitenkin niin että palvelujen saanti on mahdollista kaikille myös niille, joille tietotekniikan hyödyntäminen on vaikeaa. 

Henkilöstö on hyvinvointialueen tärkein voimavara. Puitteet toiminnalle pitää olla kunnossa. Ammattilaisen pitää saada keskittyä perustehtäväänsä. Lääkärin lääkärintyöhön ja hoitajan hoitotyöhön. 

Talous on tärkeässä asemassa. Sen pulmien ratkaisussa minulla on kokemusta niin työni kuin monien luottamustoimieni kautta. Olen työskennellyt pankkiiriliikkeessä sijoitusjohtajana vuosia ja toiminut kuntapäättäjänä niin Tuuloksessa kuin Hämeenlinnassakin. 

Äänestä aluevaltuustoon kokenut kunnallisneuvos, joka ei pelkää tehdä päätöksiä.