Markku Yli-Kaitala

Ehdokasesittely

Ehdokasnumero 478

Hei olen Markku Yli-Kaitala matkailuyrittäjä Iitistä. Perheeseeni kuuluu vaimoni lisäksi kolme jo aikuista lasta ja kuusi lastenlasta sekä ”vartiopäällikkömme” Tella sekä Kapu-kissa. Yritystaustaani voit tutustua www.yli-kaitala.com sivuilla.

Omaan vahvan yrittäjätaustan, joka liittää minut myös vahvasti Päijät-Hämeeseen, jo vaarini piti parturiliikettä Lahdessa Rautatienkadulla liki viidenkymmenen vuoden ajan.

Olen avoin ja positiivisen elämänasenteen omaava henkilö, jolle oman päijäthämäläisen yhteisön hyvinvoinnin kehittäminen kaikilta osilta on lähellä sydäntä.

Olen toiminut kunnallisissa luottamustoimissa yli 30 vuotta ja kartuttanut osaamistani monissa tehtävissä Iitin kunnan luottamustoimissa, toimien nykyisin Iitin kunnanvaltuuston 3. varapuheenjohtajana ja elinvoima- ja resurssivaliokunnan puheenjohtajana. Olen toiminut pitkään myös yrittäjäjärjestön ja matkailualan eri luottamustehtävissä, joilla aloilla korostuu hyvin vahvasti asiakaslähtöinen palvelukonsepti.

Koko luottamustoimiurani aikana olen ollut kiinnostunut sosiaali- ja terveyspuolen asioista ja miten niiden palvelut on luotu. Kuntien budjeteista nämä kaksi keskeistä aluetta ovat vieneet yli puolet. Uskon että tällä pitkällä kokemuksellani voin olla luomassa uutta ja kustannustehokasta hyvinvointialuetta tänne Päijät-Hämeeseen, jossa keskeisenä asiana on palveluja tarvitseva asiakas ja hänelle luodut tehokkaat niin lähi- kuin erikoissairaanhoidonkin palvelut.

Tuleva väestön ikääntyminen tulee lisäämään vääjäämättömästi palvelujen tarvetta. Jotta voimme vastata tähän palvelutarpeen kasvuun veroja korottamatta ja jonoja lisäämättä niin meidän on otettava kaikki ns. ”kädet” käyttöön niin julkisen kuin yksityisen puolen sekä myös järjestöjen. Vain laajalla yhteistyöllä, kaikki toimijat mukaan ottaen voimme tulevaisuudessa turvata päijäthämäläisille asukkaille laadukkaat, sujuvat ja nopeat sosiaali- ja terveysalanpalvelut. Näihin hyvin toimiviin palveluihin integroituvat vahvasti myös ensihoidon kautta koko pelastustoimi.

Pelastustoimen tehokkuus on suuresti riippuvainen siitä miten yhteistyö vapaehtoisiin VPK järjestöihin saadaan organisoitua. Työvoimapulan lisääntyessä on ensiarvoisen tärkeää että järjestöt otetaan vahvasti mukaan toimintaan.

Seuraa minua, lue lisää ja ota yhteyttä: