Hämeen Kokoomus asetti ensimmäiset aluevaaliehdokkaat Päijät-Hämeessä

Hämeen Kokoomus – Tiedote 15.10.2021

Hämeen kokoomuksen piirihallitus on asettanut ensimmäiset ehdokkaat tammikuun 2022 aluevaaleihin.

Nyt asetettuja ehdokkaita on kaikkiaan 98, joista Kanta-Hämeessä 47 ja Päijät-Hämeessä 51. Ehdokasasettelu jatkuu ja Hämeen Kokoomus asettaa syksyn aikana täydet ehdokaslistat molemmissa maakunnissa.

”Olemme hyvin aikataulussa ehdokasasettelussa ja on hienoa, että jo tässä vaiheessa on yli puolet täysistä ehdokaslistoista asetettu molemmissa Hämeen maakunnissa. Ehdokkaissa on sekä kokemusta ja osaamista että uutta innokkuutta vaikuttamiseen. Molempia tarvitaan näin suuren uuden asian edessä”, sanoo Hämeen kokoomuksen puheenjohtaja Miia Antin.

”Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen ei tarvittaisi uutta hallintorakennetta, mutta kun se nyt kuitenkin tulee, haluamme tehdä siitä ihmisten tarpeet huomioivan, hyvin toimivan ja taloudellisesti kestävän.”

”Hyvinvointipalveluiden tuottaminen ja järjestäminen on nyt niin iso asia, että toivoisin jokaisen pohtivan, kuka olisi hyvä henkilö kantamaan vastuuta asiassa. Tarvitsemme palvelujen tuottamiseen kaiken osaamisen ja niiden järjestämisestä vastaamaan hyvät päättäjät.”

Kokoomuksen vaalitavoitteet julkaistaan marraskuussa

Hämeen Kokoomus julkistaa aluevaaliohjelmansa marraskuussa. Kokoomuslaisille ehdokkaille Hämeessä on tärkeintä, että palvelut järjestetään niin, että ihmiset pääsevät hoitoon ja saavat hoivaa, eivätkä joudu odottamaan jonoissa tai huku hallinnon rakenteisiin.

”Tällä hetkelläkin Suomessa on tuhansia yrittäjiä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka tuottavat terveys- ja hoiva- ja tukipalveluita. Kokoomuslaisille ehdokkaille on tärkeää, että kaikki toimijat ovat myös jatkossa mukana palveluja tuottamassa. Tärkeintä on, että apua ja hoivaa saa silloin kun sitä tarvitsee. Tuottajana voi olla sekä julkinen että yksityinen taho, sanoo Miia Antin.”

Ehdokkaat:

AsikkalaViljanenIlkkayrittäjä, pienviljelijä
HartolaJärvinenVesamuseonhoitaja
HeinolaHakalaMerjayrittäjä
Heinola JaakkolaIlkkatoimitusjohtaja, yrittäjä
Heinola LatvanenMarkoyrittäjä
Heinola Rosberg-AiraksinenEiraFL, johtava asiantuntija
Heinola WafinFuatlääkäri
Heinola VarjoNiinaterveydensuojeluinsinööri
Heinola Väli-ToralaVenlaluonnontieteiden kandidaatti
HollolaHalmeMinnasosionomi YAMK, aluekoordinaattori
Hollola JoensuuKristiinalääketieteen tohtori, erik.lääk., syöpätutkija
Hollola KorhonenHeidihoivakodin johtaja, sairaanhoitaja
Hollola LampiPenttilääketieteen tohtori, lääkintöneuvos
Hollola MaattolaHelenarestonomi, HHJ
Hollola NieminenMinnamyyntipäällikkö, yrittäjä
Hollola NurminenTommiopiskelija, projektipäällikkö
Hollola RapattiHannaerityisopetuksen rehtori (vv.), yrittäjä
Hollola SöyriläTatumaanviljelijä
Hollola SöyriläAadaopiskelija
IittiYli-KaitalaMarkkumatkailuyrittäjä
LahtiBruneuMillatv-tuottaja, yritysjohtaja
Lahti EkpaSimonLL.M (Master of LAW), oikeusneuvoja, yrittäjä
Lahti HeikkinenMinnaHTM, sairaanhoitaja AMK
Lahti HonkalampiTarjaTTM, sairaanhoitaja
Lahti JaakkolaTapiolaatukoordinaattori
Lahti KiiraPerttiensihoidon asiantuntija
Lahti KoskinenMarja-Kaarinaopetusneuvos, MSc BMS
Lahti Kraft-TapionsaloSejajohtamisen ammattilainen, HHJ
Lahti McCarronFrancisVTM, yrittäjä
Lahti MironoffMiarehtori
Lahti MäkiläJohannesKTM, toimihenkilö
Lahti NiinistöSariaikuiskasvatustieteen maisteri, terveydenhoitaja
Lahti OivoJaripankinjohtaja, varatuomari, eMBa
Lahti PohjolainenTerttuTTM, TM, diakonissa, opettaja, HHJ
Lahti PyykkönenMonaopiskelija
Lahti RahkonenHannukapteeni evp
Lahti RantanenIdadiplomi-insinööri
Lahti RostedtJuhayrittäjä
Lahti RuhbergJukkayrittäjä
Lahti SalovuoriRaimopalvelutuote- ja projektipäällikkö
Lahti SeppäläMikaelyrittäjä
Lahti SiipolaMaritasairaanhoitaja, aluepäällikkö
Lahti VahterMerjakauppias, HHJ PJ
Lahti VarjonenMarkotalousasiantuntija, HHJ
OrimattilaAaltoJuhaKTM, HHJ,majuri evp.
Orimattila Illi-LampioMirvasosionomi YAMK, erityisasiantuntija
Orimattila Kaltiola-KauppinenAnnastiinaasumisen ohjaaja, sosionomi AMK
Orimattila KeskevaariJarmoeduskunta-avustaja, freelance-toimittaja
Orimattila TörrönenPekkalehtori
PadasjokiRäsänenAnttimaanviljelijä,
maakuntaneuvos
SysmäJärvinenMikatoimitusjohtaja, yrittäjä